Kompositio

Previous
Next

This post is only in Finnish, for more information in English, see Tulkinnanvaraista festival.

 

Tulkinnanvaraista-festivaali halusi tilata vuodelle 2023 uuden teoksen, Komposition, jonka tekemiseen saisivat osallistua kaikki halukkaat Suomen Säveltäjien jäsenet. Näin festivaali kirjoittaa projektista:

[Madetoja-säätiön festivaalille antama kannustuspalkinto] lämmitti mieltä, mutta aiheutti myös päänvaivaa. Minkälaisen sävellystilauksen voisimme tehdä ilman, että tukisimme valtavirtaisia sosiaalisia ja taloudellisia hierarkioita säveltäjien, esittäjien ja kuulijoiden välillä? Miten voisimme asemoida hankkeen osaksi Tulkinnanvaraista-foorumin osallistavaa ja kriittiseen ajatteluun ja sen jakamiseen kannustavaa eetosta?

Kävi ilmi, ettei palkinnon käyttämiselle juuri ollut reunaehtoja, kunhan resurssit kanavoitaisiin ne myöntäneen eturyhmän hyväksi. Aloimme hahmotella tilaamista kompositionaalisena tekona itsessään. Päädyimme loppuvuodesta 2022 lähettämään avoimen kutsun Suomen säveltäjät ry:n koko jäsenistölle: kaikki halukkaat voisivat ilmoittautua mukaan hankkeeseen, jossa synnytettäisiin kompositio esiteltäväksi osana Kallion neljänsientoista nykymusiikkipäivien ohjelmaa. Työryhmän tulisi määritellä itse, mitä kompositio, sen synnyttäminen ja sen esittäminen tai esitteleminen tässä yhteydessä tarkoittaa. Työryhmä valitsisi myös keinot, joilla päämäärä voitaisiin saavuttaa. 

Tuntui herkulliselta, että kutsuun voitaisiin saada vastauksia miltä tahansa määrältä säveltäjiä yhden ja kahdensadankolmenkymmenenkolmen väliltä. Oli myös mahdollista, ettei kukaan innostuisi asiasta. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat kiinnostavilta; jälkimmäisessä tapauksessa saisimme tehdä vielä toisenkin komposition, kenties systeemisen ukuleleminiatyyrin tilaten.

Kutsuun vastasivat Jukka-Pekka Lehto ja Miika Hyytiäinen, jotka kertovat jo aloittaneensa luovan prosessin.

Nyt luova työ on lähtenyt käyntiin ja koemme prosessin oleva tärkeä osa teosta, ehkä jopa tärkein. Siksi tulemme tallentamaan tälle sivulle joitakin päiväkirjamaisia huomioita. Lisämme kutsumme kiinnostuneet seuraamaan paikan päälle, miten kompositio edistyy.

Suunnitellut tapaamiset ovat:

11.3. Helsinigssä, 16.–17.4. Porissa, 31.5. Helsingissä ja 17.–31.7. Berliinissä.

Mikäli haluat tulla seuraamaan työn etenemistä tai haluat kuulla tai kommentoida, ota yhteyttä miika [a] miika.info.

Miika Hyytiäinen

Jukka-Pekka Lehto

Tulkinnanvaraista-Festivaali


PÄIVÄKIRJA

11.3. Helsinki

Tapaaminen Musiikkitalossa. Päätimme aikataulusta ja että sävellys alkaa Fis-sävelestä.

6.4.2023, Japani

Mä tääl Japanis vaan riudun ja odottelen huilusonaattini kantaesitystä.
Älkää peljätkö, veljet! Teokseni ei ole uutta musiikkia. Se on tehosekoitin.
Minusta ei ole vaaraa uudelle sukupolvelle. Paitsi jos huomataan, että se
sittenkin osasi jotain.
Kaksi kaukaista taivaankappaletta kohtasi toisensa Musiikkitalossa lumisateessa.
Jos joku siitä haluaa jotain tietää, saa mieluusti kysyä myös minulta.
Mulla on muuten ihan v. hyvä fis-g tuplatrilli. F#  F#  F#
 
JP:n pohdintaa
 
16.-17.4. Pori
 
Improa ja säveltämistä soittaen ja laulaen.
JP säveltää M:lle käyttäen termiä “baritoni”.
Pohditaan CD:n ja kasettinauhurin mahdollisuuksia.

Other projects:

Mytomato

Funny, multidisciplinary piece about the tomatoes as emancipation for voice, piano and video. 31.5.2023