To call Miika Hyytiäinen (he/him, <huː.tɪ.æɪ.nɛn>) merely a composer is an oversimplification. Although writing musical scores is indeed part of his repertoire, Hyytiäinen is also a choreographer, lighting designer, set designer, costume designer, director, and occasionally a stage manager. Composing music is only one ingredient in his process of producing a complete work of art that combines music and theatre. In Hyytäinen’s world, there is no music without theatre, just as there is no performance without a performer. According to him, everything is connected. The moment the performer sets foot on stage, the event becomes a performance. If the pianist is playing the piano and not simultaneously dancing, for example, it’s always a conscious choice.
This is not a midlife frenzy. For Hyytiäinen, it’s an eternally-held worldview and a stubborn disorder that he has suffered from ever since learning to walk without stumbling. As a youngster, he would make the neighbourhood children sing and dance, and his little brother — who could not yet walk without stumbling — was always given the silent roles. As an adult, Hyytiäinen was told that his notion of art was only suitable for children’s playtime; that the real professional would not spare the least thought for the other parts of the performance, instead concentrating solely on writing the melodies, chords and pauses.
This is possibly the reason Hyytiäinen first chose to study mathematics instead of music, keeping a potential career as a composer as a backup plan. Sometimes things happen this way round. It was after moving to Berlin that Hyytiäinen’s world fell into place. He was introduced to the artistry of Georges Aperghis and Dieter Schnebel, in which all the elements of a performance, including the lighting, sets and choreography, are created simultaneously in the composer’s head. The resulting composition could be called a Gesamtkunstwerk, were it not for the fact that the word has been squeezed of its last ounce of respectability by Romanticism’s cult of genius.
“Experimental musical theatre is never a one-man show. The word is freely shared by all — communication is open. I just carve out the toys for the performers to use as they see fit. You see, I’ve been able to successfully overcome the temptations of a micromanaging monster genius.”
“It’s only in the last paragraph of the introductory texts that I might slip up,” says Hyytiäinen, adding: “After all, I have a degree in composition from the Universität der Künste in Berlin, a doctorate in music from the Sibelius Academy in Helsinki, and a Master’s in philosophy from the University of Helsinki, Department of Mathematics. In addition, my works have been performed at such events as the Darmstädter Ferienkurse, Munich Biennale, Helsinki Festival and Tampere Biennale, as well as at the Deutsche Oper Berlin, Glyndebourne Festival Opera, and Finnish National Opera.”
(Jaani Länsiö)
Miika Hyytiäisen (he/him) kutsuminen vain säveltäjäksi on usein toistuva yksinkertaistus. Niinhän nuotteja kirjoittavia taiteilijoita tavataan kutsua. Todellisuudessa Hyytiäinen on myös koreografi, valosuunnittelija, lavastaja, puvustaja, ohjaaja ja toisinaan myös roudari. Säveltäminen on vain yksi osa toimintaa, jonka lopputuloksena on musiikkia ja teatteria yhdistelevä kokonaistaideteos. Hyytäisen maailmassa ei ole musiikkia ilman teatteria, kuten ei ole esitystä ilman esittäjää. Kaikki liittyy kaikkeen: ”Sillä hetkellä, kun esiintyjä nousee lavalle, tapahtuma muuttuu performanssiksi. Jos pianisti ei esiintyessään myös esimerkiksi tanssi, se on aina tietoinen valinta.”
Tämä ei ole Hyytiäiselle mikään keski-iän villitys. Se on iankaikkinen maailmankuva ja pinttynyt vaiva, josta hän on kärsinyt siitä lähtien, kun oppi kävelemään muksahtelematta. Naapurin lapset hän nakitti laulamaan ja tanssimaan, pikkuveli – joka ei vielä osannut kävellä muksahtelematta – sai parhaat mykkäroolit. Aikuisempana Hyytiäinen saikin kuulla, että hänen käsityksensä taiteesta ei kelpaakaan kuin lasten leikkeihin; oikea ammattisäveltäjä ei edes ajattelisi esityksen muita palasia, vaan keskittyisi melodioiden, sointujen ja taukojen kirjoittamiseen.
Mahdollisesti juuri tästä syystä Hyytiäinen hakeutui musiikin sijasta matematiikan opiskelijaksi ja jätti säveltäjänuran varasuunnitelmaksi. Joskus näinkin päin. Mutta Berliiniin muutettuaan Hyytiäisen maailma loksahti paikalleen. Hän tutustui Georges Aperghisin ja Dieter Schnebelin taidekäsitykseen, jossa kaikki esityksen osat valosuunnittelua, lavasteita ja koreografiaa myöten syntyvät säveltäjän päässä yhtä aikaa. Tulosta voisi kutsua kokonaistaideteokseksi, ellei myöhäisromanttinen nerokultti olisi puristanut sanasta viimeisetkin kunniallisuuden rippeet.
”Kokeellinen musiikkiteatteri ei koskaan ole yhden miehen show. Sanavalta on jaettu kaikille, kommunikointi on avointa. Minä vain veistelen leikkikalut, joita esiintyjät saavat käyttää mielensä mukaan. Olen pystynyt selättämään mikromanageroivan hirviönerouden houkutukset onnistuneesti.”
”Vain esittelytekstien viimeisessä kappaleessa saatan repsahtaa”, Hyytiäinen sanoo, ja lisää: ”olenhan hankkinut sävellysdiplomini Berliinin Universität der Künstestä, tohtoroitunut Helsingin Sibelius-Akatemiasta, valmistunut filosofian maisteriksi Helsingin yliopiston matematiikan laitokselta. Lisäksi teoksiani on esitetty niinkin arvostetuilla festivaaleilla, kuin Darmstadtissa, Münchenin Biennaalissa, Helsingin juhlaviikoilla ja Tampere Biennalessa sekä Berliinin Deutsche Operissa, Glyndebournen oopperassa ja Suomen Kansallisoopperassa.”
(Jaani Länsiö)
…als ein Erzähler, der Klang und Bewegung nutzt:
Meine Arbeit mit dem Musiktheater begann recht früh: Schon mit drei Jahren nutzte ich meinen Bruder als Requisite in einem “frühen Werk”. Bereits damals war es recht normal, dass ich mich mittels der Bereiche des Musiktheaters ausdrückte – was zu einem wichtigen Merkmal meiner beruflichen Personalität wurde. In diesen kleinen Momenten von Kommunikation finden die Künstler und Zuschauer neue Stufen und Intensitäten der Kommunikation.
Meine Experimente mit dem Kollidieren verschiedener Welten enden nicht dort, wo zeitgenössische Musik endet – wenn es denn einen solchen Ort überhaupt gibt. Mit Abschlüssen sowohl in Mathematik als auch in Musikwissenschaft, Ästhetik und Literaturwissenschaft sowie Komposition sind die Wurzeln meiner Ideen ziemlich tief. Es macht mir nichts aus, das Material anderer Komponisten zu verwenden – speziell aus der Barockzeit und die Musik der Neuen Wiener Schule. Allerdings wird einstweilen gar kein Komponist gebraucht. Der Komponist ist nur jemand, der einige Regeln bestimmt. Die eigentliche Aufführung geschieht dann durch die anderen Mitwirkenden.
…als Komponist von Experimentellem Musiktheater:
Die Musik von Miika Hyytiäinen (he/him, <huː.tɪ.æɪ.nɛn>) wurde bereits auf den meisten Festivals sowie anderen bedeutenden Plätzen in Finnland und Deutschland aufgeführt. Seine Stücke wurden ebenfalls in allen nordischen Ländern, England, Frankreich, Italien, Japan, den Niederlanden und in den Vereinigten Staaten aufgeführt.
Der vielseitige Gebrauch der menschlichen Stimme und die Intimität des Klangs sind typisch für seine Musik. Diese vereint verschiedene Kunstformen wie Instrumentales Theater, Performanz, Theater und akademische Vorlesung.
Hyytiäinen machte seinen Abschluss an der Universität der Künste in Berlin, wo er Komposition und Experimentelles Musiktheater bei Daniel Ott studierte. Seit 2014 ist Hyytiäinen Doktorand an der Sibelius-Akademie in Helsinki und promoviert über die Kommunikation von Singenden und Komponierenden.
Seine Oper “Nomictic Solutions” wurde in Rahmen der Münchener Biennale 2018 uraufgeführt. Im selben Jahr hat Julia Mihály sein Stück “Hearing Voices” in ihrem offiziellen Konzert der Darmstadter Sommerakademie uraufgeführt. 2018 wurde die Kammeroper “Voice Box” als klug und virtuos gelobt. Alle diese Stück kombinieren Hyytiäinens akademische und künstlerische Arbeit.
2014 gewann sein Stück ”You Are Here” den ”Opera and the Media of the Future”-Wettbewerb, organisiert vom Glyndebourne Opera House und der University of Sussex. In diesem Jahr wurde auch seine 3D-Oper ”Aikainen” in Berlin und beim Grimeborn Festival in London aufgeführt. Weitere Kammermusiktheaterstücke sind unter anderem “Figure de la Terre” (2013 in den Sophiensælen, Berlin), “Omnivore” (2012 für Mobilgeräte) und ”Pierrot Lunaire und drei Schattenträume” (2011 in Kaapelitehdas, Helsinki).
